Täällä kun nyt olen, omassa ajassani ja mietteissäni niin tuntui hyvältä ajatella näin aluksi, että mitä menneessä on. Katson nyt lähinnä seksuaalisuuttani, koska se on asia joka on kovasti juuri nyt ollut pinnalla.
Ihan pienenä tyttönä muistan ihailleeni kovasti naisvartaloa, tosin kiinnostus naisvartaloon on varmasti jokaisella pienellä tytöllä, kun oma on vielä kuitenkin jokseenkin vieras, mutta oma ihailuni oli kuitenkin hämmentävää ja kun satuin lukemaan jostakin vanhasta opuksesta lesboudesta (siis todella vanhasta, semmoisesta missä se luokiteltiin ehkä vielä hieman sairaudeksi tai ainakin oudoksi ja ei hyväksytyksi) niin muistan kirkuneeni sisällä etten ainakaan semmoinen halua olla, mutta seksuaalinen olen ollut aina. Siispä suuntasin katseeni miehiin ja yltiöseksuaalisuuteni vuoksi teini-iässä jouduinkin jos minkämoisiin kohtaamisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa. Välillä hyviä kokemuksia, välillä huonoja. Kuitenkin kaksilahkeisia riitti ihan liiaksikin. Miehen kanssa seksistä kyllä pidin, mutta en koskaan oikein tuntenut isompia tunteita miehiin, sen sijaan olin vähän väliä ihastunut milloin kehenkin naiseen. Olin yhteen opettajaani ihastunut, muutkin oli, mutta siihen kuumaan matikanmaikkaan, lihaksikkaaseen nuoreen mieheen. Minä taasen haaveilin vastarakkaudesta koulun erään naisopettajan suunnalta. En tietenkään koskaan sanonut mitään vaan leikin ihastunutta siihen samaiseen lihaksikkaaseen nuoreen matikanmaikkaan kuin kaikki muutkin luokan tytöt. Sisällä oli ehkä vieläkin se ajatus ettei naisista tykkääminen ole oikein ja jatkoin miesten nielemistä ja vaikka joistakin tuli poikaystäviäkin niin sen pidempiä suhteita miesten kanssa minulla ei ollut, enkä koskaan oikein ollut ihastunut kehenkään heistä, näin sen vaan kuului olla, nainen ja mies yhdessä. Ei poikkeuksia.

Seksi naisen kanssa oli minulle vaikea asia, niin montaa eri miestä olin testannut ja aina se muna tuntui kyllä hyvälle ja oli vaikea kuvitella mitä kaikkea sitä naisen kanssa tekisi vaikka himoitsinkin rintoja ja takapuolia salaa katsellen. Siis taas jatkoin miesten nielemistä (ja naisiin ihastumista). Sillä piilotin epävarmuuteni ja esitin rooliani, ehkä vähän ylilyödenkin jopa.

Yksi mies opetti minulle paljon seksuaalisuudesta ja asioiden hyväksymisestä, silloin uskalsin itselleni myöntää olevani Bi ja aloin muutenkin tutkimaan enemmän sitä mistä tykkään ja mistä en, no me sitten tykättiin niin eri asioista ettei se suhde kantanut, mutta sitten tapasin entisen aviomieheni, silloin kaikki kolahti, ensimmäistä kertaa rakastuin mieheen ja kaikki tuntui just eikä melkein oikealta, paitsi ihan semmoinen pikkuruinen tunne oli jossain että olispa kiva kokeilla joskus naisen kanssa. Tuli lapsia ja asuntolainaa ja me oltiin monen mielestä se ”The pari”. Kymmenen vuotta kului yhdessä ja se alun pikkuruinen tunne alkoi olla jo niin ahdistava että olin etsimässä itselleni ammattiapua tunteideni tukahduttamiseksi, mutta tähän väliin tulikin suurin juttu, eräs ihastukseni vastasikin tunteisiini, huh!! Kyllä, nainen! Hyppäsin heti miettimättä siihen kelkkaan, hullaannuin ja kaikki ne vuodet padottua halua sai vihdoin mettä juodakseen, seksi oli sittenkin ihanaa myös naisen kanssa ja ah, se vartalon pehmeys ja ilo ja vapaus ja kaikki, se oli kuin huumetta. Nopeasti kuitenkin tajusin ettei nainen ole se minun sielunkumppanini, vaikka mahtava ihminen olikin. Arvot ja vapaa-ajan kiinnostukset eivät meillä kohdanneet, vaikka menneessä elämässä meillä olikin ihan hirmuisesti yhteisiä tekijöitä ja samankaltaisuuksia. Nyt piti alkaa taas puremaan hammasta, olin lähtenyt avioliitostani, särkenyt mieheni sydämen, vaikka hän ja minä kyllä tajuttiin kumpikin ettei me voida jatkaa avioliittoa enää millään tasolla. Mutta hajoitin meidän perheen, se on vaikea antaa anteeksi itselleen, vaikka fakta olisikin että se ei olisi voinut muunkaanlaisissa olosuhteissa enää jatkua. Siis nyt yritin vaikka väkisin saada asiat toimimaan tämän naisen kanssa. Yritin muuttaa itseäni hänenlaisekseen, mutta se tie olikin aika raadollinen ja johti enemmänkin katkeruuteen kuin hyväksyntään ja rakkauteen ja oli myönnettävä vihdoin ettei tästä tule mitään. Nyt siis olen yksin, keskityn lasteni onnellisuuteen. Entisen mieheni kanssa välit ovat ihan mahtavat ja lasten asiat me olemme hoitaneet kyllä varsin mallikkaasti ja he voivatkin olosuhteisiin nähden vahvasti ja ovat onnellisia. Entisen naiseni kanssa emme edes moikkaa kadulla.

Mutta, elämä on, välillä rumaa, välillä kaunista. Ja jossein mitään muuta tästä jäänyt käteen niin voin sanoa kuitenkin löytäneeni itseni, ainakin seksuaalisesti, myöhään heräsin siis siihen että naiset ovat minulle se mitä haluan vaikka ei tämän ensimmäisen kanssa onnistunutkaan, tämän jos minkä opin. Nyt korjaan sen mikä meni rikki tässä rytäkässä ja sen jälkeen tahtoisin löytää sen toisen, minulle oikean naisen kumppaniksi. Uskon vielä vahvasti huomiseen, se on kiva huomata :D